Tilitoimisto Tikkurila

Räätälöityä palvelua kirjanpitoon ja taloushallintoon

Tiliala Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva tilitoimisto, jonka toimialueeseen kuuluu myös Tikkurila. Tarjoamme kaikenkokoisille yrityksille, aina toiminimistä suuriin organisaatioihin, erittäin monipuoliset sekä täysin omien tarpeidenne mukaan räätälöitävät tilitoimiston ja taloushallinnon palvelut. Asiakkaanamme voit myös olla varma siitä, että kaikki yrityksenne arkeen kuuluvat taloushallinnon tehtävät, kuten kirjanpitopalkanlaskentatilinpäätökset sekä toimiva sähköinen taloushallinto, järjestyvät aina helposti ja nopeasti yhden toimiston avulla.

Ihmisläheinen tilitoimisto Tikkurilassa

Kauttamme onnistuvat hyvinkin monipuoliset ja kokonaisvaltaiset taloushallinnon sekä kirjanpidon palvelut. Korkealaatuisten tilitoimistopalveluiden lisäksi tavoitteenamme on korostaa toiminnassamme ihmisläheisyyttä. Näin ollen haluammekin tehdä usein vaikeaselkoisesta kirjanpidosta ja muista tilitoimiston palveluista helposti lähestyttäviä. Samalla kun yrityksen liiketoiminnan kannalta tärkeimmistä tunnusluvuista tulisi tehdä entistä helpommin ymmärrettäviä. Näin ollen kun voimme yhdessä kehittää yrityksenne toimintaa entistä kannattavammaksi!

Tutustu palveluihimme

Kirjanpito – Osaavaa ja varmaa kirjanpitoa
Palkanlaskenta – Palkat oikeaan aikaan ja oikean suuruisina
Tlinpäätökset – Tarkkuudella ja huolellisuudella

Tule käymään tai pyydä meidät kylään!

Päätoimipisteellämme Helsingin Kalasatamassa pidämme aina ovea auki, jotta sinun olisi helppo tulla käymään silloin kun meitä tarvitset. Olemme avoinna lähes jokaisena arkipäivänä klo 7-17, jonka vuoksi pystymme tarjoamaan sinulle palvelua tarvittaessa heti aamulla tai iltapäivällä vielä virka-aikojen jälkeenkin. Lisäksi voimme tulla koska tahansa käymään yrityksenne omalla toimipisteellä Tikkurilassa, silloin kun se teille parhaiten sopii.

Alalta pitkän kokemuksen omaavat asiantuntijamme pystyvät auttamaan eri alojen yrityksiä kaikissa, ja eritoten kaikkein vaativimmissa kirjanpidollisissa sekä taloushallinnollisissa ongelmissa. Aina arkisista kirjanpidon kirjauksista ja laskutuksista, tilinpäätöksen tekemiseen ja talouskasvun kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Lisäksi koulutamme henkilökuntaamme kaiken aikaa ja pysymme ajantasalla alan nopeatempoisista lakimuutoksista. Tutustu siis sinäkin palveluihimme ja ota meihin yhteyttä, niin jutellaan yrityksenne taloudesta lisää!